Mökkeilyä

Palauduimme Emännän kanssa mökiltä kotio eilen illasta. Lähdimme sinne toissa lauantaina, ja onnekseni automatka ei ollut kovin pitkä. Mökki oli ihana paikka.. siellä sain olla ilman valjaita ja hihnaa oikeastaan koko ajan, ulko-ovet pidettiin auki kaiken päivää, joten sain kulkea miten mielin – ainakin melkein. Yksi aamu lähdin tutkimaan vähän enemmän mökkialuetta, kunnes kuulin Emännän huutelevan minua hieman huolestuneeseen sävyyn ja laukkasin katsomaan mikä hänellä oli hätänä. Ei sillä ollutkaan mitään vakavaa, sanoi vain että olinpa lähtenyt itsekseni vähän turhan kauas. Joskus nuo tuoksut vaan vie pienen koiran mennessään, eikä sitä huomaa menneensä (Emännän mielestä) liian kauaksi. Sen jälkeen en enää saanutkaan mennä ihan mieleni mukaan, Emäntä aina välistä huhuili perääni, etten vain katoaisi näköpiiristä. Olihan se ehkä vähän turhauttavaa, mutta taas toisaalta, kyllä siitä tytöstä on tullut minulle sen verran tärkeä, että en minäkään mielelläni kadota häntä näkösältä!

Emännän sisko ja sen mies sekä heidän koiransa Hero tulivat seuraksemme pariksi päivää. He tulivat niin myöhään maanantai-illasta, etten oikein jaksanut parempaa tuttavuutta heihin silloin tehdä. Hero oli melkoinen höselö, ja näytinkin hänelle heti etten tykkää tungettelusta, varsinkaan väsyneenä. Seuraavana aamuna, kun olin saanut nukkua rauhassa koko yön, olin virkeä ja mieleni teki leikkiä, joten pyysinkin Heroa vähän riehumaan kanssani. Ja voi että se poika olikin kova riehumaan! Jostain syystä minun pääni löytyi hänen kidastaan vähän turhan useasti minun makuuni, korvani olivat jatkuvaan märkänä kuolasta. Tarhalla olen kuitenkin oppinut pitämään puoleni, joten ojensin herraa vähäsen leikin mennessä liian rajuksi. Rymysimme mökkimaaston matalaksi alta aikayksikön, mustikat vain lensivät.

Tästä linkistä pääset katsomaan Emäntäni kuvaaman videopätkän minun ja Heron rantaleikeistä!

Ja tässä kuvia reissusta noin muutenkin


































Tämä on kuuluisa mummi-anna-minullekin-sitä-mitä-syöt katseeni. Toimii lähes poikkeuksetta!


Kehitimme Emäntäni kanssa oman tervehtimistyylin, aika hauska vai mitä?

P.S. Olen tänään ollut tasan kuukauden Suomessa!

Välillä vieraissa

Emäntä on vienyt minua nyt muutaman kerran sillä kamalalla nelipyöräisellä vempeleellä, jota se kutsuu autoksi, ja josta minä en tykkää en sitten ollenkaan! Pari kertaa on pelottanut niin kovasti, että on päässyt pienet pissitkin matkalla.. minkäs sille mahtaa, kun on niin kurjaa! Onneksi kuitenkin olemme käyneet vain kivoissa paikoissa, pari kertaa mummulassa ja kerran Emännän siskolla Lahdessa. Mummulassa viihdyn oikein hyvin, siellä pääsee vähän kurkkimaan ulos ja seuraamaan naapureita tarvitsematta kuitenkaan mennä pihalle asti! Olisipa meilläkin kotona parveke..

Lahteen olikin sitten melkoinen matka ja paikka oli ihan vieras, se Emännän siskokin haisi ihan toiselle koiralle! En aluksi uskaltanut mennä häntä moikkaamaan, vaan odottelin muutaman tunnin ja lenkin jälkeen rohkaisin mieleni ja tutustuin häneenkin. Ihan oli yhtä mukavat ja lempeät kädet kuin Emännällä ja mummullakin, että turhia jänskäilin. Mutta eipä sitä koira voi koskaan liian varovainen olla! Täytyyhän sitä vähän katsoa kenen antaa rapsutella. Reissun jälkeen tuppaa aina vähän väsyttämään normaalia enemmän..


Emäntä oli ostanut minulle tänään uuden kivan lelun, josta tuli heti lempileluni! Siellä oli sisällä vähän nakkia ja lempiruokaani, ja minulla meni hetki, että sain ne sieltä syötyä. Miksiköhän se on tehty niin vaikeaksi? Mutta kyllä minulla kivaa oli!


P.S. Mummu on ihana, kun se antaa minulle aina kaikkea hyvää, kunhan vain katson häntä tarpeeksi kauniisti. Viimeistään ainakin silloin, kun näytän muutaman tempun, jonka Emäntä on minulle opettanut!

Puistoilua

Kylläpäs sitä voi pienen koiran elämä muuttua viikossa. Nyt kun alkaa nämä lähipuistot tulemaan tutuiksi niin ulkoilukin sujuu jo kivemmin, Emäntä ainakin jaksaa kehua. Ja sainpas perjantaina ensimmäisen suomalaisen ystävänkin, Nimdan!



Siinäpäs vasta mukava tyttö onkin, vaikka meillä on 5 vuotta ikäeroa. Mutta kuka sellaisista välittää, kun on kivaa yhdessä! Emäntä ja sen ystävä vei meidät sellaiseen isoon puistoon, jossa käy paljon muitakin koiria, ja saatiin olla siellä ihan ilman hihnoja. Ensin piti varmuudeksi nuuhkuttaa alue tutuksi ja tarkastaa, ettei siellä ollut muita kuin me. Sitten uskaltauduin pyytämään Nimdaa leikkimään! Juokseminen on meistä molemmista todella kivaa. Nimda vaan on minua hurjan paljon nopeampi, sillä kun on niin pitkät koivet ja kaikkea.. parhaani yritin pysyä mukana ja mielestäni ihan näppärästi siinä onnistuinkin!




Kun puistoon tuli muita koiria, me lähdimme pois, sillä minua vähän vielä jänskättää nuo tuntemattomat koirat. Minun teki mieli vielä kovasti leikkiä Nimdan kanssa, mutta hihnassa se oli melko vaikeaa..






Tämän reissun jälkeen olin ihan rättipoikkipuhki. Onko mikään ihme?

Emäntäni pyysi vielä mainitsemaan suurkiitokset kuvista Nimdan emännälle!

Kotona

No sainpas tuon Emännän vihdoin pois koneelta, jotta pääsen kertomaan teille hieman kuulumisiani! Siispä: saavuin Suomeen toissapäivänä. Matkan taitoin turistiluokkaakin kurjemmassa paikassa, joten voitte vaan arvata, ettei reissu ollut kovin mukava. Jotain minulle oli Romaniassa annettu, kun olo oli niin tokkurainen enkä ihan kaikkea tajunnut. Parempi ehkä niin!




Kauheaa hälskettähän se kotiin pääseminen kuitenkin oli, ja voin myöntää, että minua hieman jänskätti. Emäntä kantoi minut autolle, semmoiseen kamalaan nopeasti liikkuvaan koppiin, joka jylisi ja pomppi. Onneksi ei sentään tullut huono olo, sehän siitä olisi vielä puuttunut. Uusi kotini on melko pieni, haistelin sen läpi aika äkkiä. Ihan viihtyisältä kuitenkin vaikuttaa. Emäntä oli laittanut minulle petin pöydän alle, jonka kelpuutin heti omakseni. Se on varsin pehmeä ja oikein hyvä nukkua monessakin eri asennossa. Olenkin nyt saanut nukuttua oikein kunnolla, kun kerrankin on rauhallista eikä ole toisia koiria räksyttämässä ja ressaamassa ympärillä.


Pihalla käyminen on aika jännää, mutta nyt kun tuo puistikko alkaa olla jo vähän tutumpi, niin ei se enää ihan niin jännää ole. Kummallisia kaksipyöräisiä vempeleitä sujahtelee jatkuvaan ohi ja paljon on ihmisiä ja niitä autojakin liikkeellä, mutta en minä niistä nyt niin kovasti enää jaksa välittää. Säikyttelystä en kyllä tykkää, mutta hei, kukapa tykkäisi.

Emäntä vaikuttaa ihan kivalta tyypiltä. Mukavan lempeät kädet sillä ainakin on, ja rapsuttelu tuntuu oikein kivalta. Se, mikä minua vähän ihmetyttää, on että Emäntä aina välillä menee oven taakse piiloon. Ei kai se aio hylätä minua heti? Mutta sitten se tuleekin pian takaisin, mikä on minusta oikein kivaa. Emäntä sanoo, että minun täytyy oppia olemaan kotona ihan itsekseni, koska ei voi olla täällä aina kanssani. Kurjaltahan se minusta tuntuu.. mutta ehkä totun siihen ennen pitkää. Jos siis on ihan pakko.


Tällä kertaa en tämän enempää jaksa kirjoittaa. Kohta pitäisi lähteä käymään vielä iltapisulla, jos nyt vihdoinkin uskaltaisin tehdä sen ulos..

Neiti Emäntä esittäytyy

Hei vaan kaikille, niin tutuille kuin tuntemattomillekin, jotka olette päätyneet Romanian Rinsessa ;) Muskan blogiin. Tarinamme sankari saapuu sunnuntaina 13.6. klo 12.20 lennolla, jota Neiti Emäntä täällä jo kovasti jännäilee ja odottaa!

Mitäpä kertoisin minusta. No, jospa lähdetään ihan beisikeistä. Olen helsinkiläinen tyttönen vuosimallia -85, ja jos (ja kun!) kaikki menee suunnitelmien mukaisesti, valmistun Laurea AMK:sta joulukuussa 2010 estenomiksi. Kovasta yrityksestä huolimatta en täksi kesäksi saanut töitä, mikä ei nyt aivan kamalasti (enää) harmita, sillä aion nyt sitten keskittyä täysillä opinnäytetyöhöni - joka ei aiheeltaan ole todellakaan sieltä helpoimmasta päästä. Useamman känkkäränkkä-kohtauksen jälkeen on huojentavaa, että minulla todella on aikaa tapella ja vääntää sen kanssa koko kesä!

Lapsuuden kodissani sain ilon ja kunnian kasvaa shelttityllerömme Cindyn (a.ka. Simpan, Hilpan, Hiltsun, Muksun...) kanssa. Ihanampaa ja rakkaampaa koiraa ei olisi voinut edes toivoa. Cindy-rakas päästettiin ikiuneen lokakuussa 2009. Hänellä todettiin aggressiivinen imusolmukesyöpä, jonka hoitaminen olisi kunnioitetussa 12 vuoden iässä ollut liian rankkaa ja liikaa pyydetty pieneltä kestää. Ikävä on edelleen kova, eikä murua unohdeta ikinä.



Olen aina ollut eläinrakas ihminen. Aikoinani olen toiminut Omistajan roolissa useammallekin pienelle jyrsimelle, viimeksi kahdelle degutyttöselle, Ninjalle ja Venlalle. Heidät hankin seurakseni loppuvuodesta 2004 Mikämikä Maan degukasvatuksesta. Ninja-rakas sairastui yllättäen marraskuussa 2008, vain pari viikkoa uuteen (ja nykyiseen) asuntoon muuton jälkeen. Sairaus eteni nopeasti, ja murunen jouduttiin päästämään ikiuneen aivan liian nuorena. Venla ja minä jäimme kaksistaan, ja aluksi olin kauhuissani, kuinka saisin korvattua kumppanin niinkin sosiaaliselle eläimelle kuin degulle, jotta pikkuinen ei täysin masentuisi. Venla kuitenkin jaksoi valaista ihanalla persoonallisuudellaan minun elämääni vielä reilun vuoden Ninjan poismenon jälkeen. Venlallakin lähtö tapahtui ikävä kyllä aivan liian varhain ja täysin yllättäen. Eläinlääkäri sai jälleen kerran auttaa yhden rakkaan ystäväni ylittämään rajan Sateenkaarisillalle.



Eläimen menetys on hirveää, noin vähätellen ilmaistuna. Oli lemmikki sitten iso tai pieni, sitä tuskaa ja ikävää ei pääse pakoon eikä piiloon. Silti mikään ikävä ei koskaan voi pyyhkiä niitä hyviä ja rakkaita muistoja, jotka rakensimme yhdessä Cindyn, Ninjan ja Venlan kanssa – kaikki on niiden arvoista. Koska elämäntilanteeni vihdoin salli pitkäaikaisen unelmani toteuttamisen, päätin ottaa seuraavan ison askeleen elämässäni ja hankkia seurakseni koiran. Hyvä ystäväni toimii eräällä rescueyhdistyksellä, ja hänen kauttaan olen kuullut paljon Etelä-Euroopan hätää kärsivistä koirista. Minussa heräsi palava halu auttaa ja antaa edes yhdelle apua tarvitsevalle koiralle koti luotani.

Aikani selailtuani eri rescueyhdistysten sivuja eksyin viimein Kodittomien Koirien Ystävät Ry:n sivuille. Kun näin Muskan (ent. Mauran) kuvan ensimmäistä kertaa, olen varma että sydämeni jätti yhden lyönnin välistä: tämä on Hän, minun tuleva koirani, juuri Hän, jota olen etsinyt. Päätin lähettää kiinnostuslomakkeen Muskasta, ja seuraavana päivänä otin sähköpostitse yhteyttä KKY:n sijoitusvastaavaan Piaan. Vain muutama päivä kiinnostuslomakkeen lähettämisen, parin mailin ja puhelun jälkeen totesimme Pian kanssa, että Muska todella voisi olla juuri The One for me, ja niin hän varattiin minulle (!!!). Ja voi sitä tunnetta, voi. Vaikka olin revetä riemusta, olin samalla kuitenkin henkisesti todella tyyni, koska päätös Muskasta tuntui vain niin oikealta.

Muskan tuloon olen parhaani mukaan yrittänyt valmistautua mm. lukemalla Turid Rugaasin teokset Rauhoittavat signaalit (pariinkin kertaan) ja Kiskomatta paras, ja tällä hetkellä viimeistelen Tuire Kaimion Koirien käytöstä. Olen myös lueskellut eri rescueyhdistysten keskustelupalstoja, mm. kuinka adoptoidut koirat ovat kotiutuneet ja miten uusi elämä noin muutenkin on Suomessa lähtenyt suttaantumaan. Kaikki tarvittavat välineet ja vermeetkin alkavat olla Muskan kotiutumista varten hankittuna.


Siskoni kutsui Cindyä paljon Muksuksi. Tiedä sitten, mistä tämäkin lempinimi sai alkunsa, mutta rakkaalla lapsellahan on monta nimeä. Cindyllä niitä taisi olla loputtomasti – se kertonee osaltaan, kuinka paljon koko perheemme rakasti häntä. Itse intouduin jossain kohtaa kutsumaan degujani Muskuiksi. Jo silloin mietin, että Muskuhan olisi kiva nimi koiralle. Aika pian totesin kuitenkin, että Muska olisi itse asiassa vielä kivempi. Tällöin en vielä edes etsinyt itselleni koiraa, mutta nimen olin jo tulevalle koiralleni päättänyt! Ja todella, kun näin ensimmäistä kertaa videopätkän Maurasta, ensimmäinen asia joka mieleeni hänestä syntyi oli: se näyttää ihan Muskalta. (Nimi siis ei todellakaan juonnu Muska Babitzinista, jos sitä epäilitte hetkeäkään! En itse edes tiennyt kyseisestä henkilöstä, ennen kuin yksi ystäväni asiasta huomautti :P)

Tässä vähän taustoja Neiti Emännästä ja siitä, kuinka Muska valittiin satojen apua tarvitsevien koirien joukosta. Lupaan auttaa sankariamme päivittämään blogiaan aina aika ajoin! Olen varma, että Muskalla on meille paljon kerrottavaa :)